Oma blogiluettelo

UUSI BLOGI!

Lukijat

Sivujen katselut

perjantai 28. joulukuuta 2012

Joululahjat ja muuta


Nyt vihdoinkin ajattelin postata minun joululahjoista ja muusta jutusta. Aloitetaan kuitenkin joululahjoista:





Elikkästä sain joululahjaksi maaleja ja pensseleitä ja jotain muuta samassa paketissa. Lisäksi sain sähköhammasharjan ja Aku Ankan ja siskon tekemiä hamahelmi/silityshelmi juttuja. Sitten sain myös hartaasti toivotun  Nintendo 3DS XL konsolin ja sille myös New Super Mario Bros. 2 pelin joka oli myös syntymäpäivälahjana. ja tietenkin sain myös rahaa. :) Ja alemmassa kuvassa muuten on DSi ja 3DS XL joka on juuri avattuna. DSi:n sain 3 vuotta sitten joululahjaksi.



Ukilta sain Vanhoja kolikoita ja ihan euroina 20 euroa.
 Vanhin kolikoista oli 1906 vuodelta 25 penniä ja oli myös vuotta uudempiakin. Kaikki kuitenkin on markka-ajalta peräisin.




Siinä olivat joululahjat ja nyt on vuorossa muuta. Ostettiin tuossa joku aika sitten uusi kamerateline.
 
Tänään ostin myös läppärille uuden Microsoftin hiiren.


Eipä tässä muuta ihmeempää ole. Hyvät uudet vuodet ja myös hyvää tulevaa vuotta 2013 niille muutamille jotka seuraavat tätä blogia innokkaasti tai edes vähemmän innokkaasti.


1 kommentti:

Miiau kirjoitti...

Hyviä lahjoja säkin sait. Ei oo vaikee arvata mikä oli paras XD