Oma blogiluettelo

UUSI BLOGI!

Lukijat

Sivujen katselut

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Virossa viikko sitten

Käytiin siis Virossa viime sunnuntaina takalleen ottaen. Olimme siellä yhden yön.

En keksinyt muuta kappaletta kuin jonkun :)

Tässä muutama kuva:


 Nätti katto :)




 Tulihan sitä syötyä vaikka mitä.
 Illalla otettu kuva

 Vähän ylivalaistunut kuva illalla :D

 Yritin ottaa kuvaa  jostakin ja sitten se vähän tärähti.
 Kuva hotellin ikkunasta.

 Kuva taivaan pilvistä.

 Matkalla Helsinkiin.



 Käytiin moikkaamassa myös Onnia ja Armasta.




Siinä oli nyt viime ajan tapahtumat. Postailen sitten joskus kun jaksan :D

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

The Sims 3 video

Ajattelin pitkästä aikaa taas tehdä Youtube videon The Sims 3 pelistä.
Tällä kertaa kuvasin vähän simien arkea. Ajattelin myöhemmin kuvata lisää osia sille jos huvittaa :D Eiköhän huvita. Ensimmäinen on kuitenkin aika tylsä :(

Noh ykkösosaa en löytänyt mutta tässä kakkososa :D

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Armaksen ja Onnin viimeinen kokonainen uuvuttava päivä meillä


Tämä on hieno video ja kiva musa.

Tänään on viimeinen kokonainen päivä kun Onni ja Armas ovat kyläilemässä. Tässä postauksessa on eilisiä ja tämän päiväisiä kuvia:
Onni Aku Ankkojen päällä.
 Tähän alkuun pari gifiä :)


 Armas köllöttelemässä.


 Onni kopassaan.
 Armas sohvalla vilttinsä päällä.
 Taitaa vähän uuvuttavaa tämä vieraileminen olla.

 Armaksen tassu.


 Tästä tuli jännä kuva :)
Onni katselee äkäisenä että eikö se kamera jo lähde siitä edestä ja eikö voisi jatkaa jo unia.

Kommenttia :)

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Mämmikoura Viljami

 Viljamilla on mutaa tassuissa

 Vai onkohan se mämmiä :o :)


 Armas tänään vähän häiriköi kun olin koneella


 Jatkuvaan meni näppäimistön päälle ja sääteli kaikkea.

 Tietysti piti pöydälläkin köllötellä
Tähän lopuksi Armaksen pyöriskelykuvia.
Onni vain on nukkunut ja välillä syönyt ja nyt pyöriskelee ympäriinsä.

Tässä oli tämä postaus :)