Oma blogiluettelo

UUSI BLOGI!

Lukijat

Sivujen katselut

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kuvia, patsaita ja maalauksia

Muumimusiikkia :D

Tässä vähän kaikkea mitä olen tehnyt viimeaikoina

 Tämän tein viimeisimpänä työnä koulussa. Itse en ole tyytyväinen tuohon. Minusta siitä tuli surkea :(

 Piirsin tuossa viimeviikolla pari The Legend Of Zelda kuvaa.

 Tämä oli aika vaikea piirtää koska kuvat olivat aika yksityiskohtaisia ja piirsin ensimmäistä kertaa Linkin ja Zeldan. Nämä ovat The legend of Zelda Twilight princesistä.
 Tämä oli jo paljon helpompi. Tämä on The legend of Zelda Wind Wakerista.
 Maalasin myös Yoshi-taulun. Kuvat tietenkin tulostin netistä koska vähän hankala pikseleitä maalata.
 Paperin värit vähän levisivät kun liimasin kuvan.
Yoshin munat.


sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Viikko paketissa osa 4: Viljamista tuli eno

Nyt on juhannukset vietetty ja kokot poltettu (jos on).

Joku musiikki:


 Juhannuskokko.
Vili tepastelemassa.

 Siis otsikosta voittekin jo päätellä että viljamin sisko joka meni serkuille, sai kaksi päivää sitten pentuja eli 23.6.

 Ei kauhean hyviä kuvia saanut kun ei viitsinyt käyttää salamaa.
Kissoja tuli yhteensä kuusi.

 Kissoja tuli kaksi emon väristä ja neljä isä-kissan väristä. Isä on saman värinen kuin Viljami.
 Näyttää aika isoilta kun serkulla on niin pieni käsi :D
Kissoja oli yksi tyttö ja viisi poikaa.

Tässä tämän viikon kuulumisia. Viljamia ei ole vieläkään näkynyt. Toivottavasti tulee vielä :(


lauantai 15. kesäkuuta 2013

Viikko paketissa osa3: Rippiruusuista Vilin kautta pilviin

Tässä muutama kuva joita olen räpsinyt :D
 Pilvet kuin maalauksesta

 Sain paljon rippilahjaksi ruusuja ja varsinkin sini-valkeita.

 Punaisiakin ruusuja tuli.


 Sitten yksi joku muu kukka.
 Vili nuolemassa
 Vili on nukkunut paljon koska Viljamia ei ole vieläkään näkynyt joten Vilillä ei ole leikkikaveria.
 Räpsin ulkonakin kukista kuvia :D

 Kärpänen.




 Auringon lasku.

 Tänään käytiin siivoamassa mökki ja siellä oli söpö kuollut päästäinen.

 Kylläpä viliä naurattaa.
Vilillä taitaa olla kova nälkä kun oma tassukin pitää syödä.

Tässä vähän kaikkea tältä viikolta :)

Kommenttia!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Palaako vai eikö?

Nyt on Viljami ollut yli viikon poissa ja onhan sitä ikävä kun ei tiedä että tuleeko se enää kotiin :'(
Tässä kuitenkin on ensimmäisiä ja viimeisimpiä tai viimeisiä kuvia Viljamista:


  
 Tässä Viljami unenpöpperössä hakemispäivänä.

 Kauheen pikkunen on ollut ja onhan se vieläkin.





Tässä vähän kokoeroa.
























Toivottavasti Viljami löytää vielä tiensä kotiin :(